Tieremontti ja viikonloppu Mufindissa

Teimme edellisen viikonlopun lauantaina yhden työpäivän etukäteen ja läksimme torstai-iltapäivänä Mufindiin tapaamaan legendaarista daktari Leena Pasasta ja viettämään mukavaa viikonloppua Fox farm lodgelle. Afrikan läpi kulkeva valtatie joka on rakennettu 1960-luvulla on tästä kohtaa kaipaamassaan remontissa ja lähes koko kolmen ja puolen tunnin matka varsinaista jyrryytystä. Meillä kuitenkin hyvä kuski ja turvallinen matka. Eikä matkaan käytetty aikakaan ole juuri mitään verrattuna Leenan seuraavien vieraiden, nuoren äidin ja 4-vuotiaan lapsen matkaan: 6 tuntia moottoripyörän selässä, sitten junaan melkein vuorokaudeksi ja vielä bussiin, matkan koko kesto noin 2 vuorokautta. Mutta afrikkalaiset jaksavat eivätkä valita. Perillä oli leppoisaa elämää, pientä vaellusta, vähän eksymistäkin, melontaa, ratsastusta, hyvää ruokaa ja englantilaista tapakulttuuria. Myös elämän todella nurjaa puolta, daktari Leenan kanssa pienellä kyläkierroksella köyhistä köyhimmässä ja HIVn ja muiden sairauksien runtelemien ihmisten luona tiilenpunaisessa kuivan pölyn kattamassa maisemassa. Positiivista taas Igoda children villagessa missä kuudessa talossa orvot tai hylätyt tai huonosti hoidetut lapset saavat ihmisarvoisen hoidon ja koulutuksen. Tämä ei olisi onnistunut ilman rahoitusta, FoxNGO ja Mufindin ystävät merkittävinä tukijoina. Minäkin sain tuoda Savonlinnan Soroptimistien rahallisen tuen joka on tarkoitettu ennen kaikkiea tyttöjen koulukyydin kustannuksiin. Olen kyllä täysin vakuuttunut siitä että koulutus nostaa köyhän kansan jaloilleen, lisäksi tarvitaan hyvä terveydenhuolto. Väestökasvun rajoittaminen on välttämätöntä että hyviä opettajia ja hyviä terveydenhuollon työntekijöitä riittäisi viimeiseen kolkkaan asti. 50-luvun lopulla väkeä oli 9 miljoonaa, nyt yli 54 miljoonaa ja julkiset koulut ja sairaalat huonossa maineessa.

Sairaalaelämää-hyviä ja huonoja uutisia

Aamumeetingissä hallintojohtaja Bryceson kertoi ilouutisen:paperit ja lisenssit kunnossa! Rahanmenoa ja vaivannäköä mutta vihdoinkin!! Eilisellä 6 synnytystä joista vain yksi keisarileikkaus, siitä jo ehdimme iloita. Osastolla totuus paljastui. Juuri tämä keisarileikattu vastasyntynyt oli kuollut kolmen tunnin ikäisenä hengitysongelmiin vihreän lapsiveden takia. Sensijaan toinen lapsi joka myös syntyi vihreästä lapsivedestä mutta normaalisti ja vaati elvyttelyä synnyttyään, voi oikein hyvin. Sektiota kyllä tarvitaan mutta periaatteessa lapsi on tarkoitettu syntymään alakautta jolloin keuhkoihin matkalla olevat 'mömmöt' puristuvat ulos hengitysteistä. Lisäksi täällä on lapsen elvytyskonstit varsin vaatimattomat. Eilen keskustelimme kivunlievityksestä synnytyksen aikana. Sitä ei ole tarjolla. Puhuimme vain lihakseen annettavasta kipulääkkeestä. Epäilevältä vaikuttivat mutta onneksi löytyi hyvä oppikirja ja sen ohjeita noudattaen voisi kuvitella että vaikka vain ensisynnyttäjille tätä kivunlievitystä voisi tarjota. Synnytysepiduraali tai kohdunsuun puudutus ovat valovuoden päässä. Kyllä tämä taas kerran panee miettimään ja laittamaan asioita tärkeysjärjestykseen. Ihmiset tunteinee ja tarpeineen ovat samat, synnytään, kasvetaan, perustetaan perhe josta huolehditaan, tehdään työtä, eletään ja kuollaan. Siinä se mutta täällä vaatimattomissa oloissa moni on varmasti onnellisempi ja tyytyväisempi kuin hyvinvoivissa länsimaissa missä mikään ei riitä. Nyt luulen että kaksi kuvaa tulee mukaan. Toisessa Malla hoitaa paikallisen poikakätilön kanssa normaalisynnytystä joka sujui kuin unelma. Laitoin saman kuvan fb josta se poistettiin sukupuolisiveellisyyttä uhkaavana tai loukkaavana! Toisessa pienokainen joka tuli sairaalaan 5 päivää vanhana todella huonossa kunnossa, sai hetken aikaa näissä oloissa ihailtavan hyvää hoitoa mutta menehtyi illalla.

Ilembulassa taas!

Afrikka tarttuu, lumoaa ja vetää puoleensa. Siitäkin huolimatta että välillä lyö päätä seinään. Ilembulassa jo kolmannen kerran, edelliset kerrat 5 ja 3 vuotta sitten.
Tällä kertaa täällä yhdessä kätilöystävän Mallan kanssa.
Paperisota oli jo kotimaassa melkoinen ja jatkui kahtena päivänä Dar es Salaamissa eri virastoissa ihan uupumiseen saakka. Paperit olivat melkein kunnossa kun saavuimme lentäen Mbeyan kautta Ilembulaan torstaina 13.10.
Darissa ehdimme tutustua kahteen erilaiseen sairaalaan kollega Ernestin opastamana, toinen oli osittain yksityissairaala, toinen valtion sairaala, molemmat mukavaa katsottavaa.
Lisäksi ehdimme käydä tapaamassa Jestinaa ja perhettään. Jestina on ystävä ensimmäiseltä reissulta 2011 jolloin hän toimi Ilembulassa teho-osastolla hoitajana. Seuraava tapaaminen oli 2012 Jestinan ja Danielin häissä, molemmat ovat maasaita. Sitten 2013 rotinoilla kun Leyan poika oli muutaman kuukauden vanha. Nyt talossa on pieni tyttövauva, Jestina rauhallinen ja lempeä äiti.
Saimme asettua Ilembulaan ihan rauhassa, oli pitkä viikonloppu kun perjantaina oli Julius Nyereren syntymäpäivä ja kansallinen vapaapäivä. Saunottiin ja hyvät ovat löylyt Afrikassakin.
Sunnuntaina kirkkoon, naapuriin lounaalle ja toiseen naapuriin kahveille. Tosi yhteisöllistä täällä kuuman auringon alla.
Vapaahetkinä ei saa silmiään irti savanninäkymästä ja iltahetki on mukava viettää terassilla auringonlaskua ihaillen ja pimeyden tullen tähtien syttymistä katsellen. Kulotuksen aiheuttama savunhaju ja villikoirien ulina mausteena.
Tästä lähtee kuusiviikkoisemme täällä! Yritin liittää kuvia, eipä onnistunut, ehkä seuraavalla kerralla.

Ensimmäinen viikko Ilembulassa

Maanantaina pitkän viikonlopun jälkeen piti mennä Njombeen, hiippakunnan toimistoon ja immigration toimistoon lupien vahvistusta varten. Tie oli hiekkainen ja kuoppainen mutta kuski taitava. Virallisesti ja verkkaisesti asioita hoidettiin mutta immigrationissa tuli stoppi. Darin lentokentältä meille kahden varmistuksen jälkeen annettu turistiviisumi ei ollut oikeanlainen tähän tarkoitukseen. Ninpä 'paperittomina' jatkoimme elämää Ilembulassa ja sairaalan hallintojohtaja joutui tekemään matkan Dariin meidän passien ja lisärahan kanssa. Matka on 700 km sivu, bussilla, korjauksen alla olevaa tietä pitkin. Voi huokaus! hallintojohtaja totesi tällaisen olevan vain hänen työtään kun pahoittelin asiaa. Jotenkin vaan tuntuu että lyhytaikaisen vapaaehtoistyöläisen voisi hyväksyä pienemmälläkin byrokratialla kun ammatilliset paperimme ovat kunnossa. Periaatteessa emme oikeastaan olisi saaneet koskea potilaisiin ensimmäisellä viikolla mutta tilanteet putkahtavat. Syömään mennessä ulkona kivirapuilla oli kontillaan kovin sairas nainen, ei pystynyt kahden auttamana nousemaan jaloilleen, oli osittain sekava ja autoimme hänet pystyyn lisäavun kanssa. Seuraavana päivänä selvisi että potilaalle on tehty sektio jo heinäkuussa, sen jälkeen hänet on leikattu kahdesti pahan vatsakalvontulehduksen takia ja haava oli nekroottinen, haiseva, ei mitenkään paranemassa. Lisäksi potilaalla oli HIV. Hän kuoli pari päivää myöhemmin, suremaan jäi sairaalaan hänen äitinsä ja pikkuinen, vanhuksen kasvoinen lapsi. Kotona tiettävästi lisää lapsia. Osastolle tuli myös 5 päivää vanha lapsi kotoa, kylläkin Ilembulassa syntynyt ja pari paivää aiemmin kotiutettu. Hänellä oli kuumetta, tiheä hengitys, aivan harmaa kasvoiltaan eikä itkenyt eikä kunnolla reagoinut. Hyvin häntä yritettiin hoitaa mutta kuolema korjasi saman päivän iltana. Tämä on niin eri maailma kun kotoiseen vertaa. Toisaalta on iloisiakin tapahtumia, hyviä normaalisynnytyksiä ja virkeitä napakoita vastasyntyneitä. Hyvin täällä meihin suhtaudutaan, toivottavasti jotain uutta potilaiden hoitoa parantamaan pystytään tänne jättämään. Ensi viikolla selviää tuleeko lisenssiä vai ei. Jos ei tule niin yksi vaihtoehto tarkastuksen tullen on piiloutua savannille päiväksi Ei vieläkään kuvia, jotain löytyy face bookista!